Takaisin roadtripiltä. Kilsoja tuli 1360. Kohtuullisesti puudutti takamusta ja myös vielä vähän kipeetä niskaa, mutta oli sen arvosta =) Tiinalla ei siis ollut ajokorttia niin ihan itse sain ajaa koko matkan. Yllätten tytsyt lähti vähän myöhään, joten tuli yllätyspysäkki México Cityssä. Oli se vaan jännä ajella maailman top3 suurimmassa kaupungissa. Ei -ruuhka-aikana kesti noin tunti, että päästiin 10 km etiepäin. Aamulla ajoissa oltiin lähtemässä kohti Moreliaa, mutta auto meitä odotteli rangas tyhjänä! Lähteissä saatiin julmettu määrä varotuksia: ei apua KENELTÄKÄÄN, ei pysähdytä tien reunaan, ei ajoa pimeellä (ei kovin kummaa joutua sillon ryöstetyksi), ei jätetä tavaroita autoon.....y con mucho mucho mucho cuidado.. No pakkohan sitä oli kadulta roskia siivoovalta miekkoselta kysyä apua ja eipä mennyt kun hetki niin paikalle tuli toinen mies ja niin päästiin taas jatkaan matkaa (ei kaksi tyttöä nyt saa rengasta vaihdettua :D )

Juututtiin mukavasti DF:n alkavaan ruuhkaan ja ei se nyt niin yksinkertasta ollut suunnitaakaan siellä. Vaihtoehtona oli cuata tai libre -tiet ja tietenkin haluttiin välttää casetat ja valittiin hippasen pitempi ja varmaan julmetusti mutkasempi libre. Ja e kyllä sellasta tietä ole ennen nähnyt, ei tarvinnut renkaita kohtisuoraan käännellä. Ei ollut suoraa tietä ja ei myöskään horisontaalisessa tasossa tarvinnut ajaa, vaan mutkaa mutkaa,mutkaa, kallistumaa.... Siis aivan huippu ajaa!!! Tosin ristejä oli lähes joka mutkassa (sanoisko noin 200m välein), joten tajusi kuinka vaarallinen tie tosiaan oli. Kun yli 200km oli tätä tietä veivaillut alkoi vähän jo keskittymiskyky olemaan kyseenalainen ;)


Matkan varrella nähtiin söpöjä pikkukyliä ja aivan mahtavia maisemia!!!! México kun kohtuu iso maa on niin oli taas vähän erilaista näkymää kuin aiemmin. Melko kuivaa, mutta kaunista. Ja vuoristomaisemat niin upeita (välillä vähän perhosia vatsassa, eivät suotta kovin paljon ole kaiteita autoteiden laidalla jyrkimmissikään mutkissa. Olisi kyllä bussilla jäänyt kaikki näkemättä. Näin myös maailman pelottavimman näkösen eukon, en tiedä olisiko halunnut meiltä apua, koska oli tiputtanut keppinsä maahan, mutta kun näin naisen kasvot olin varma, että jos oltaisi pysähdytty auttamaan olisi tämä vähintää kironnut miedät, suoraan kauhuleffasta! Keskeltä ei mitään löytyi myös mm. koju ”täältä aitoja 501:iä ;)

Tienviittoja ei méxicolaiset niin kovasti suotta käytä, risteys edessä ja ei minkäänlaista infoa minne tiet johtavat. Niinpä eksyttiin, mutta vain pari kertaa matkan varrella, ei siinä mitään, nätti kylä oli sekin =)

Morelos on oikeen kaunis kaupunki, vähän tuli tunne, että Epsanjassa olisi. Vähän oli siistimpi ja symmetrisempi kuin tuo oma kotikaupunki. Morelia onkin ensimmäisiä Nueva Españan kaupunkeja (1541). Onneksi satuttiin olemaan viikonloppuna paikalla: joka lauantai-ilta katedraalilla on mahtava ilotulitus. Jonkinmoiset musiikkifastarit oli kaupungissa menoillaan ja sen kunniaksi ilmeisesti oli väsätty mm. kukkasista, terälehdistä, pähkinöistä, havuista jne. koostuva ”katu” . Kuva ehkä kertoo enemmän, nyt taas jotenkin tökkii toi suomeksi selittäminen ;)

Morelian jälkeen jatkettiin Parachoon, symppis pikkukylä, kuuluisa puusta tehdyistä taide-esineistä, mutta etenkin siellä valmistettavista kitaroista. Tiina ostikin oikeen hyvä kitaran ja laukun n.80 eurolla! Halvempiakin löytyi, mutta saatiin semmonen selostus kitaran teosta, että osattiin vähän katsoa, että halvinta ei kuitenkaan ehkä kannata ostaa. Melkosta väsäilyä, täytyy myöntää. Ei muuten löytynyt oxxoa eikä baaria tästä kaupungista, vaikkei ihan miniminikylä ollutkaan :)

Reissun seuraava kohde oli volcán Paracutín. Ko. tulivuori purkautui 1943 haudaten kaksi kylää alleen. Ensin ajateltiin tehdä pikavisiitti, mutta rupesihan houkuttelemaan ratsastus ja kiipeäminen tulivuorelle. Ja sen kyllä tuntee vieläkin takamuksessaan ja reisissä!! Oppaaksi saatiin Fidel, 19v oikeen symppis poitsu. Angahuanin kylässä, mistä lähdettiin liikkeelle luultavammin lähes kaikki kuuluvat Purépecha heimoon. Mietin opas pukeutu normaalisti tennareihin t-paitaan ja juuri ja juuri päällä pysyviin housuihin, mutta muuten kylän nuorillakin oli niitä ihania värikkäitä intiaanivaatteita ja letit päässä...On vähän taas toinen maailma kun Cuernassa!! Muutama sanakin yritettiin oppia tätä intiaanikieltä, mutta eihän niitä nyt enää muista :(
Satulat oli puusta ja jalustimet joko liian lyhyet tai pitkät. Laukkaa ja ravia mentiin melkosesti, joten jo tulivuorelle saapuessa oli melko puutuneet paikat. Loppumatka kiivettiin itse ja oli kyllä rankkaa!! Todella jyrkkä nousu ja alta pakeneva pehmeä tuhka ja laavakivet... Tässä kun sen onnettomuuden takia ei ole voinut kuukauteen urheilla niin pelotti, että kunto ei kestä. Mutta kivastihan se meni, ei ole vielä niin pahasti lässähtänyt. Näkymät oli siis aivan mahtavat. Vuori puski savua sietlä täältä ja kyllä peppua poltti kun valitsi väärän kiven istua. Keskellä oli valtava kraateri. Niin, milläköhän korkeudella oltiin, muistaakseni 2800m. Alastulo oli sitäkin helpompaa, ei tarvinnut kun ”luistella” alas, jalat upposi mukavan syvälle tuhkaan,
niin ei ollut kovasti pelkoa kaatumisesta, huippua :D Sitten vaan takasin hepan selkään ja mentiin vielä katsastamaan San Juanin kirkon rauniot, ainoa mitä kylästä oli jäljellä. Oli muuten melko tuskaa puutuneilla jaloilla, jomottavilla polvilla kävellä siellä kivikossa. Siltäkö tuntuu kun on vanha??? Hui. Yhteensä kuusi tuntia kesti tämä reissu ja jouduttiinhan sitten pimeellä suuntaamaan seuraavaan yöpymispaikkaan Uruapaniin. (tuntuu muuten vieläkin vähän takamuksessa tuo reissu)
Ja oli taas mutkaa tiessä! Ja nähtiinhän se paha onnettomuuskin sitten, isohko rekka kyljellään tiellä ja henkilöauto kurtussa, ja mikä kääntää vieläki vatsan ylösalasin niin auton vieressä myös kolarin uhri, taas yksi risti lisää tienpieleen... Onnettomuus oli ihan juuri sattunut, poliisi taisi jo olla paikalla, mutta ambulanssia ei vielä.

Itse päästiin turvallisesti perille. Eka melkosen rähjänen hotelli, mutta ei hintaakaan kyllä ollut kuin n.5 euroo. No suihkusta tuli sentään lämmintä vettä, oltiin meinaan kohtuullisen harmaita ja pölysiä tulivuoren jäljilta. (Lacoste parat mulla oli jalassa  ) Abuelitat (siltä vaikutettiin kun hiljaa kipujemme kanssa köpsöteltiin eteenpäin) kävi vielä iltateet hörppäämässä. Seuraavana aamuna oli luvassa vielä vähäsen lisää urheilua, mentiin tsekkaamaan Tzarácuan vesiputoukset. Aivan älyttömän kauniit! Ei kuulu isoimpiin ja kuuluisimpiin, mutta ei suomityttöjä haitannut. Viimeinen kohde oli Pátzcuaron kaupunki. Kaunis, mutta pienuudesta huolimatta helppo eksyä: kaikki talot oli maalattu samanlaisiksi ja myös kaikkien kauppojen/pankkien/.. nimet oli maalattu samalla fontilla. Mutta tämä piirre kaupungista niin kauniin ja siistii tekikin. Matkan paras hostellikin saatiin tässä kaupunkissa, harmi vaan, ettei saanut mukavasta sängystä kauemmin nauttia, aamuseiskalta lähdettiin kohti kotia. Päätettiin valita cuata, että oltaisiin ajoissa kotona. No eipä oltu, Tolucan jälkeen eksyttiin (haluttiin tällä kertaa välttää DF:n ruuhkat.) ja ajeltiin hippasen kiertoteitä takaisin Cuernaan, mutkaa taas löytyi =) Ja ihmetteli Rene ja Chris kovasti miten ihmeessä pystyyttin tuleen Tolucasta Cuernaan eteläpuolelta, jaa –a.. Mutta ei hassumpi reissu, seuraavaa odotellessa!